maanantai 9. marraskuuta 2015

Sunnuntaina Ateenaan

Huomenna mennään!!! 

Huomenna sunnuntaina 8.11 lähdetään sitten Ateenan. Matkalaukku pakattuna ja hommat lähtövalmiiina. Ateenaan lähdetään yhdeksän oppilaan ja kahden opettajan voimin. Ateenassa sitten majoitumme tavallisiin perheisiin. Tällä hetkellä vähän perhosia vatsassa ja huomenna varmaan niitä on vielä enemmän, kun viikoksi lähtee tuntemattomaan paikkaan ja tuntemattomaan perheeseen. 

Ateenassa sitten tehdään paljon kaikenlaista, kuten esimerkiksi käydään katsomassa Parthenonin raunioita ja pidämme kokouksia ja teemme kaikkea muuta kivaa. Odotukset matkasta ovat suuret ja positiiviset ja uskonkin, että matkasta tulee jopa ikimuistoinen. Koko tämän Erasmus-hankkeen on mahdollistanut EU, joka kustantaa esimerkiksi lentomme Ateenaan. Innostuneena kohti huomista ja tulevaa viikkoa T: Konsta Jokinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, otamme mielellämme vastaan kysymyksiä ja kommentteja. Ne tulevat kuitenkin ennen julkaisua meille tarkistettaviksi. Laitathan mukaan oman nimesi, jotta tiedämme, keneltä terveiset tulevat.